Kiekko Cup XIII - Päätösteksti

Artikkeli

Kesäinen Kiekko Cup XIII sai jännittävän päätöksen sunnuntai-iltana, kun Oklahoma City Thunder ja Manhattan taistelivat mestaruudesta tiukassa finaaliottelussa. Suomen trooppisista helteistä huolimatta Kiekko Cup saatiin jälleen vietyä läpi hienosti, ja joukkueet saivat nauttia mukavista, merkityksellisistä otteluista kesäiltoina.

Yhteensä 28 joukkuetta ilmoittautui mukaan Kiekko Cupiin, joista 16 joukkuetta selvitti tiensä lohkovaiheesta eteenpäin pudotuspelikierroksille. Neljännesvälierissä kotijoukkueet jatkoivat vahvoja otteitaan lohkovaiheesta, kun Anaheim Mighty Ducks ainoana joukkueena selvitti tiensä vastustajaansa heikommalla lohkovaihesuorittamisella puolivälieriin.


Pistepörssin kärkisijoilla nähtiin tällä kertaa
monen eri joukkueen edustajia

Puolivälieriin selviytyi lopulta seitsemän joukkuetta Kiekkoliigasta ja yksi Superliigasta – Kamloops Blazers – joka kakkoskorin joukkueena oli lähellä suurta yllätystä. Ensimmäisen voitetun ottelun jälkeen vastustaja Manhattan oli selkä seinää vasten, ja Blazers johti myös toista ottelua, mutta lopulta kokemus vei vierasjoukkueena puolivälieriin lähteneen Manhattan-ryhmän välieriin.

Täysin ilman palkintoa ei Kamloops Blazerskaan joutunut lähtemään Kiekko Cupista, sillä joukkueen hyökkääjä qla pokkasi palkintokaappiinsa Cupin maalipörssin voiton. Gunz For Hiren Mos tehtaili pelaajista eniten pisteitä kokonaisuudessaan, ja Manhattanin Yan vei syöttöpörssin voiton.

Välierissä nähtiin kaksi dramaattista otteluparia, jotka todella hakevat vertaistaan Kiekko Cup -historiassa. Alkuviikolla pelatussa Oklahoma City Thunder – Anaheim Mighty Ducks -parissa koripalloilijat olivat niukasti vahvempia kolmen ottelun sarjassa, jossa Anaheim onnistui ensiksi tasoittamaan ottelusarjan toisessa ottelussa, mutta ei enää onnistunut kaatamaan viime kauden mestarijoukkuetta viimeisessä kamppailussa.

Toisessa välieräsarjassa Gunz For Hiren ja Manhattanin välillä nähtiin todella jännittävät ja pitkät loppuhetket. Sinipukuinen Manhattan vei lopulta ratkaisevassa maratonottelussa pidemmän korren; lisää näistä tapahtumista voit lukea täältä.

Pronssimitalit ratkaistiin finaaliviikon tiistaina, kun Anaheim Mighty Ducks isännöi Gunz For Hireä kotihallissaan. Pyssyttäjät karkasivat viimeisessä erässä jo kahden maalin johtoon, mutta samalla tavoin kuin välieräsarjassa Manhattania vastaan johtoasema suli viimeisen erän loppuhetkillä. Anaheim tuli hienoilla maaleilla tasoihin ja ratkaisi pronssimitalit toisen jatkoerän alussa sharbin laukauksella takanurkkaan.

Sunnuntai-illan kultamitaliottelussa riitti myös jännitystä. Maalihanat aukesivat viimeisessä erässä, kun lassi01 oli aiemmin vienyt joukkueensa 0-1-johtoon. Oklahoma City Thunder onnistui nousemaan ottelussa 2-2-tasalukemiin viimeisen erän puolivälissä, mutta lopulta vain 54 sekuntia ennen päätössummeria Yan pamautti Manhattanille jo toisen peräkkäisen Kiekko Cup -mestaruuden.


Kiekkoliiga-kiekot löytävät tiensä vuoden takaisen
Cupin tapaan jälleen Manhattan-pelaajien luo


Kiekko Cup XIII -kärkinelikko:

Manhattan
Oklahoma City Thunder
Anaheim Mighty Ducks
Gunz For Hire

Kiitos jokaiselle Kiekko Cupiin osallistuneelle joukkueelle!

Tietoja
Kirjoittanut: Ratakses
Julkaistu: 30.07.2018 00:17
Luettu: 1238 kertaa

Kommentit (5)

Bein, 30.07.2018 18:44
Kamloops ei oo pelannu kahtee vuotee Superliigas mut np
Anakin, 30.07.2018 19:43
Kamploops ei ole paljon muita liigoja nähnykkään mut ....BOOOM
Bein, 30.07.2018 20:53
Ollaa me proleague ja kiekcom.....
sharb, 30.07.2018 22:01
Olihan Kamloops kausilla 1/2017 ja 3/2017 Superliigassa...?
Bein, 30.07.2018 22:42
Hoppista tarkotin siis ettei olla vuoteen oltu Superliigas..

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.